sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

"Raja- ja merivartiokoulun johtaja on valinnut Teidät..."

"Raja- ja merivartiokoulun johtaja on valinnut Teidät ehdollisena opiskelijaksi Rajavartijan peruskurssille 23.

Tuleva hallintoyksikkönne on Suomenlahden merivartiosto."
 
Maanantaina saapuneen sähköpostin ensimmäiset lauseet.. Voiko onnellisempi enää olla!? Viimein ja vihdoin tiedän, mikä minusta tulee isona. Minusta tulee rajavartija (merivartija?)!

Aiheeseen sopiva kirpparilöytö, 2€
 Opinnot alkavat 11.1, eli tässä olisi puolisen vuotta aikaa tyhjentää tämä 54neliöinen kaksioni kaikesta turhasta, löytää tavaroilleni säilytyspaikka, hommata koirilleni hoitopaikka vuodeksi ja pysyä nahoissani kaiken tämän innostuneisuuteni keskellä. On se vaan niin mahtava tunne, kun vihdoinkin jokin asia lyödään lukkoon ja elämä saa jälleen jonkin suunnan. Aloin jo turhautumaan kotiutumisen jälkeiseen turhanpanttina ajelehtimiseen, kun ei yhtään tiennyt mitä elämä tuo tullessaan. Nyt tiedän, että se tuo jotain ihan huikeeta ja pääsen toteuttamaan suurta unelmaani. So so so happy! Imatra täältä tullaaan!


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Tutorial: Inttinuttura

Lupasin joskus aikoja sitten tekeväni tutoriaalipostauksen nutturoista, joita itse käytin intissä. Vihdoinkin ihme on tapahtunut! Sain aikaiseksi väsättyä nutturantekovideon! 

Mitään hienoja ranskanletti tms systeemejä en osaa tehdä, joten turvauduin todella simppeleihin perusnutturoihin. Näiden tekeminen on nopeaa ja helppoa. Tarvitset vain pari pikkuponnaria ja yhden isomman "donitsin". Niillä pääsee jo hyvin alkuun.


Nuttura nro 1 on se, jota käytin etenkin p-kaudella, kun joku vielä jaksoi nipottaa hiuksista. Nutturasta tulee suht siisti ja kestävä.
Nutturaa nro 2 käytin kypärän kanssa, kun meillä ei saanut olla pelkkää lettiä. Tavisnuttura olisi ollut kypärän tiellä ja painanut takaraivoon. Pointtina on löysätä letin tyvessä olevaa ponnaria (tai tehdä letti kokonaan ilman sitä) ja kerätä letti kasaksi.
Nuttura nro 3 on huippunopea, mutta vaatii melko pitkät hiukset ja harjoittelua, jotta siitä saa tarpeeksi tiukan. Ideana on siis kiepauttaa hiukset solmuun ja kääräistä loppupätkä ponnarilla solmun ympärille. Juuri sopiva niihin hetkiin, kun on about 3sekunttia aikaa olla se tukka kiinni :D

video

Toivottavasti videosta saa selvää, vaikka se onkin melko pienenä tuossa. Ja kysykää toki jos jokin mietityttää!

Mikäli video ei näy tässä, käy katsomassa se Youtubesta! -> https://youtu.be/6qLL2pG2KTc

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Huolenaiheeni ennen inttiä - näin jälkeenpäin ajateltuna

Palasin vanhoihin blogikirjoituksiini tai oikeastaan selasin koko blogin läpi eräänä tylsänä yönä. Poimin matkan varrelta sellaisia otteita ajatuksistani, joihin haluaisin nyt kovasti palata. Kyseessä on siis huolen- ja pelonaiheeni ennen inttiin menemistä. Nyt kun tuo koitos on turvallisesti takanapäin, lienee sopiva hetki pohtia, olikohan murehtiminen täysin turhaa. Pienenä juonipaljastuksena voin jo tässä vaiheessa kertoa: oli! Kurssivoidut tekstit ovat siis otoksia n. vuoden takaa, jolloin koko armeija oli vielä edessäpäin.

"Mä vaan löntysetelen  pari kilsaa, ja senkin kuoleman rajamailla. Lihasvoimaa en omista lainkaan, hyvä kun tuon 8-kiloisen koiran jaksan syliini nostaa.. Ah, mä tuun niin olemaan intissä fyysisesti riesana. Ja se tieto vaivaa mua melkolailla."

Suurin pelkoni oli fyysisen kuntoni riittämättömyys. Ihan aiheellinen pelko sinänsä, että juoksin cooperissa puolisen vuotta ennen palvelukseen astumista alle 2000m, enkä oikeastaan edes osannut juosta. Tämän lisäksi en ollut koskaan käynyt salilla saatikka harrastanut liikuntaa vuosiin. En minä sinne salille lopulta mennytkään kuin vasta armeija-aikani loppupuolella, mutta lenkillä aloin käymään puoliväkisin n. 3kk ennen h-hetkeä. Melko nopeasti juoksukuntoni kohosi ja intin ekalla viikolla juoksinkin jo 2270m cooperissa reväyttäen pohjelihakseni, joka sitten vaivasikin koko p-kauden.. Just meikäläisen tuuria!

"...mutta nyt jos meinaan mennä armeijaan, meinaan mennä sinne jonain muuna kuin aneemisena ameebana, joka ei ole koskaan saanut ravinnostaan mitään tarvittavia vitamiineja tai hivenaineita"

Näin jälkeenpäin ajateltuna kuntoni ei edes ollut niin kamalan huono kuin luulin. Pääsin cooper-tulokseni perusteella 2.jaokseen, joka edusti keskikuntoisia. En myöskään muista kovinkaan montaa sellaista hetkeä, jona olisin ollut selkeästi muita surkeempi jossain fyysisessä ponnistelussa. Tottahan toki parempi kunto olisi tehnyt etenkin p-kaudesta mielyttävämpää, kun ei välttämättä olisi joutunut kokemaan niitä äärimmäisiä "kunpa en kuolisi tähän, vaikka tuntuu että keuhkot irtoo ja pumppu pettää"-kokemuksia ja olisi ehkä jaksanut kantaa ne varusteensa vähemmän tuskaisena. Haluan kuitenkin painottaa kaikille kuntoonsa epäileville armeijaan havitteleville naisille (ja miksei miehillekkin), ettei siellä tarvitse olla mikään huippu-urheilija! Riippuu toki mistä aselajista haaveilee, mutta jos ei tähtäimessä ole laskuvarjojääkäriys tms. niin no worry.

"Tällä hetkellä niitä suurimpia huolia ovat fyysisen kunnon riittäminen (tai lähinnä sen loppuminen), hiljattain ilmestynyt selkäkipu, joka vaivaa jo öisinkin niin, etten saa nukutuksi sekä epävarmuus siitä, kestääkö pää jos edessä on pelkkiä pettymyksiä (mitä jos en pääsekkään aukkiin ja "tuhlaan" 6/9/12kk elämästäni saamatta edes johtajakoulutusta, jota lähden sieltä havittelemaan? Mitä jos minut lykätään johonkin aivan kamalaan hommaan enkä saa edes mahdollisuutta yrittää sinne minne haluan?)."

Aukkiin pääsemisestä huolehtiminen ennen inttiin menemistä on melko typerää: asiallehan ei siinä vaiheessa voi vielä tehdä mitään muuta kuin ilmoittaa halukkuutensa alokaskyselyssä. Turha kuumottelu siis pois! P-kaudella aukkiin haluavien kannattaa muistaa oma aktiivisuus asian esilletuonnissa ja motivaation osoittaminen kouluttajille/ryhmänjohtajille. Myöskin ns. pällikokeisiin kannattaa yrittää edes keskittyä, vaikkei niissäkään ilmeisesti paljoa vaadita, kun kerran meikäläinenkin sai molemmista kokeista pistettä vaille täydet :D

Selkäkipu oli enemmän tai vähemmän läsnä koko intin, jolloin kehonhuolto korostui melkoisesti. Kannattaa ihan ehdottomasti opetella jo hyvissä ajoin venyyttelemisen ja lihashuollon jalo taito. Ihan oikeasti, se todella todella kannattaa! Penikkakivuilta ynnä muilta kolotuksilta vältyyminen on varmasti valtava plussa intissä.

Itsehän en lopulta päässyt/joutunut aukkiin ja olen kohtalooni enemmän kuin tyytyväinen. Lähdinhän kuitenkin armeijaan sillä asenteella, etten hyödy koko jutusta mitään ilman johtajakoulutusta. Väärässä olin ja pahasti! P-kauden edetessä tajusin itsekin etten edes halua päästä aukkiin saatikka sopisi sinne oikein millään tapaa. Suurin unelmani oli päästä tekemään hommia sotakoirien parissa ja sinne myös pääsin. Voisin siis sanoa, että toivomukseni täyttyivät 100%:sti (tai oikeastaan 110%:sti, koska sain rinnalleni aivan tajuttoman upeita palvelustovereita). Jälkeenpäin moni tuntuu vähättelevän sitä, että olen "vain tykkimies", mutta v*ttuako minua kiinnostaa heidän ajatuksensa. Olen "vain" sotakoiranohjaaja ja erittäin ylpeä siitä. Eikä armeija-aika voi koskaan olla hukkaanheitettyä aikaa, kyllä se 6kk:n tai 9kk:n palveluskin näyttää papereissa hienommalta kuin ei mitään!

Pelkään että epäonnistun ja tuotan vain pettymyksen koko perheelle ja kaikille, jotka ovat kannustaneet minua tässä asiassa...

"Epäonnistumisen" (lue: keskeytymisen) mahdollisuus on tietenkin aina olemassa eikä siihen välttämättä voi edes itse vaikuttaa (loukkaantumiset tms). Itse en missään vaiheessa joutunut harkitsemaan keskeyttämistä, vaikka välillä etenkin alkuaikoina tuntuikin, että haluan kassulta kotiin välittömästi. Suurimmat peikkoni p-kaudella olivat koti-ikävä, fyysiset vaivat ja kivut sekä johtajien asiattomasta käytöksestä johtunut v*tutus. Onneksi ne eivät kuitenkaan koskaan äityneet niin pahoiksi, että olisin joutunut jättämään leikkiä kesken. Kaikki nuo sitä paitsi helpottivat e-kauden alettua ja päästyäni mieluisiin hommiin koirapuolelle. Nykyään kyllä tiedän, että mikäli olisin jättänyt armeijan kesken, perheeni olisi tukenut minua siinäkin päätöksessä ihan yhtälailla kuin silloin, kun päätin lähteä kokeilemaan rajojani inttiin. Tuolloin saamani läheisten tuki todisti minulle, ettei minun tarvitse pelätä unelmieni toteuttamista sen vuoksi, etteikö rakkaani olisi tukenani. He ovat näköjään kaikessa takanani ja olen siitä enemmän kuin kiitollinen. Kiitos tuestanne Äiti, Isi, isosiskot ja T.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Rajavartijan peruskurssin pääsykokeet

Ajattelin tämän rajavartija-asian liittyvän sen verran läheisesti armeijajuttuihini, että kirjoittelen tänne inttiblogin puolelle hiukan tuntemuksiani viime viikkoisista pääsykokeistani Imatran Immolassa.


Olin tosiaan viime viikolla tiistaista torstaihin Immolassa raja- ja merivartiokoululla ottamassa osaa rajavartijan peruskurssin pääsykokeisiin. Sain kutsun kokeisiin huhtikuun alkupuolella ja siitä asti olen kuumotellut tätä kyseistä koettelemusta. Ennakkovalmistautumisina piti käydä hommaamassa lääkärintodistus (joka maksoi yksityisellä 66€, auts!) ja vastata psykologitoimiston lähettämiin ennakkotehtäviin. Tämän lisäksi minä yritin treenata Cooperia ja uintitestiä varten sekä kerrata hiukan ruotsia ja englantia.


Lähdin tiistaina iltapäivällä junalla Helsingistä kohti Imatraa ja saavuin RMVK:lle illasta. Majoittuminen tapahtui tuvassa, jossa olikin jo minun lisäkseni useita naisia. Keskiviikkona herätys soi klo 6:30 ja suuntasimme ruokalaan aamupalalle. Ruokaileminen oli omakustanteista, mutta onneksi kuitenkin melko edullista. Täyttävän aamupalan sai 4€:lla ja minun tuli kamala ikävä intin aamupaloja! Puuro vaan on niiiin hyvää.


Pääsykokeet alkoivat kootusti auditoriossa, jonka jälkeen minun osastoni jatkoi psykologisiin testeihin. Välissä kävimme lounaalla, mutta aika pitkälti koko päivä meni psykologisten eri osuuksien parissa. Alkuillasta minulla oli vielä paljon jännittämäni henkilökohtainen haastattelu, joka oli lopulta yllättävän rento tilaisuus. Tuntui kyllä, että jännitys sai minut ihan lukkoon enkä päässyt tuomaan itsestäni sitä ihan parasta esille kaiken sen änkyttämisen ja jäätyilemisen lomassa..


Torstaina minun osastollani oli vuorossa kielten kokeet ja fyysiset testit. Aamulla kävimme pähkäilemässä luetunymmärtämisistä koostuvaa enkun koetta, joka minun makuuni oli kyllä melkoisen haastava. Tämän jälkeen oli vastassa se kaikkein kammotuin asia, eli cooper-testi. Päätin antaa itsestäni aivan kaiken ja tavoitteeni oli juosta 2300m. Kurssille pääsemisen alarajana on naisilla 2200m ja vaikken kauheasti ollut kerennyt juoksua reenaamaan, tiesin pääseväni edes sen vaikka sitten väkisin. Juoksu tuntui kuitenkin kulkevan yllättävän hyvin ja sain papereihin tuloksen 2410m. Enpä ole viimeiseen kymmeneen vuoteen juossut tuon vertaa ja olen kyllä tuohon tulokseen erittäinkin tyytyväinen. Juoksun jälkeen kävimme syömässä herkullisia lindströmin pihvejä ja suuntasimme ruotsin kielikokeeseen. Ehkä vika on minun kielipäässäni, mutta sekin tuntui melko haastavalta.


Pääsykokeiden viimeinen osuus oli uintitesti, joka suoritettiin RMVK:n omassa 25-metrisessä altaassa. Olin harjoitellut uimista jonkun verran ennen kokeita ja tiesin, ettei 6 minuutin aikaraja 200 metrin matkalla ole paha. Lopulta saavutin ajan 4min 17sek, mikä sekin on personal best. Fyysiset testit menivät siis osaltani paremmin kuin osasin odottaakaan. Uinnin jälkeen lähdin kotimatkalle, joka kokonaisuudessaan otti n. 11tuntia... Päästyäni klo 1:30 kotiin oli kyllä melko hajonnut olo, mutta onneksi edessä oli viikonloppu ja aikaa kerätä itsensä ennen töiden jatkumista.


Pääsykokeiden tulokset tulevat kuulemma joskus juhannuksen jälkeen eli siihen saakka on pidettävä sormia ja varpaita ristissä! Kunpa kurssin ovet aukenisivat minulle!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Mitä intti opetti?

Liki yhdeksän armeijassa vietettyä kuukautta väkisinkin muuttivat minua ihmisenä, ja sitäkin enemmän siellä oppi uusia asioita niin itsestään kuin ympäröivästä maailmasta. Rupesin miettimään, mitä kaikkea minä intissä sitten opeinkaan ja päällimmäisenä tulivat mieleen nämä tärkeät ja ei-niin-tärkeät asiat:

Armeijassa opin:

- Sitä pystyy vaikka ja mihin jos vain tarpeeksi uskoo itseensä.
- Rajojen rikkominen ja unelmien toteuttaminen kannattaa aina.
- Paljon uutta koirien käyttäytymisestä, harrastusmahdollisuuksista ja ylipäänsä kaikesta koiran hommaamisesta sen menestyksekkääseen kouluttamiseen.
- Kaikista ei tarvitse tykätä.
- Ja kaikkien ei todellakaan tarvitse tykätä minusta!
- Sanomaan asioita "päin naamaa", välillä turhankin kärkkäästi kylläkin..
- Ilman meikkiäkin minulla on ihmisoikeudet ja lupa kulkea julkisilla paikoilla, eikä jokainen vastaantulija ehkä ajattelekkaan, että onpas ruma tyttö.
- Joka suuntaan töröttävä 7-haaraisista koostuva ylilikainen tukkakaan ei vie oikeuttani olla olemassa.
- Suihkuun pääseminen viikon harjoituksen jälkeen on aika hieno fiilis.
- Ystävät ja yhteishenki ovat upeita asioita.
- Kylmään ei kuole, vaikka siltä tuntuukin.
- Eikä myöskään nälkään.
- Saatikka sitten vitutukseen!
- Polkupyörä on ihan ok, vaikkei siinä olisi jarruja tai satulaa, jolla pystyy istumaan.
- Hiihtäminen on oikeastaan aika kivaa.
- Villaset sukat todellakin ovat paremmat kuin puuvillaiset.
- Rakon sisälle voi tulla toinen rakko.
- Hukkuneet tavarat kyllä löytyvät jostain, ne eivät siirry toiseen ulottuvuuteen.
- Perheeni tulee aina olemaan tukenani, vaikka tekisinkin aivan älyttömiä päätöksiä.
- Nukkuminen onnistuu ihan missä olosuhteissa ja asennossa tahansa kunhan on tarpeeksi väsynyt.
- 10km ei ole matka eikä mikään kävellen.
- Puuro on hyvää.



tiistai 14. huhtikuuta 2015

Mitä mukaan inttiin? (versio 2.0)

Ennen palvelukseenastumista kirjoittelin postauksen siitä, mitä kaikkea pakkasin mukaani ekoille viikoille. Muokkasin listaa niin, että yliviivasin kaiken turhaksi kokemani, lihavoin erityisen tärkeät asiat ja lisähuomautukset ovat kurssivoitu.
  • PAM, Kela-kortti, rokotustodistus, ajokortti ja tilinumero
  • Urheilurintsikoita (näillä näkymin kuudet, joista osa kevyemmällä tuella varustettuja) Vähempikin riittää!
  • Omia alushousuja (siltä varalta ettei ne intin bokserit olekkaan niin hyviä..)
  • Omia sukkia
  • Uikkarit
  • Lääkepussukka (Buranaa, silmätippoja, Samarinia, antihistamiinia, maitohappobakteereja)
  • Laastareita (tavallista leikattavaa tekstiiliversioo, yksittäispakattuja sekä rakkolaastareita)
  • Lääkereseptit
  • Kylmägeeli
  • Ravintolisiä (D- ja Mg)
  • Hiusjuttuja (ponnareita, pinnejä, hiusverkkoja, harja)
  • Tukka-aineita (hiuslakka, kuivashamppoo)
  • Pesuaineet (shamppoo, hoitoaine, naamapuhdistusaine, kosteusvoide)
  • Hammasharja, -tahna, dödö, sheiveri ja aurinkosuojalla varustettu bb-voide auringonpaahteessa pidettyjen sulkeisten varalle (en halua polttaa nokaani :D)
  • Käsipeili
  • Tabletti+laturi, puhelin+laturi, kuulokkeet ja lisäakku
  • Purkki tonnikalaa ja purkki ananaspaloja sekä kertakäyttölusikoita (just in case :D)
  • Kolikoita karkkiautomaattia varten (omnomnomn)

Lisäksi olin laatinut postauksen hankintalistasta. Nyt, intin käyneenä ja kokemusta riikkaampana, kommentoin omaa ajatuksenjuoksuani. Kursivoidulla alkuperäiset pohdintani ja perässä nykyinen kommenttini aiheeseen.

- Urheilurintsikoita, monet! Mielummin otan noita muutamat liikaa kuin muutamat liian vähän mukaani. Varsinkin parin viikon gines-putkilla, kun pesumahdollisuutta ei ole, on varmasti kiva, että olisi puhtaita liivejä varalla. Tällä hetkellä paras hinta-laatusuhde on löytynyt Lidlin Crivitin 9€ liiveiltä sekä H&M:n 20€ liiveiltä. Tämänhetkinen varastoni on 4kpl, joten muutamat ainakin pitää vielä ostaa.

-> Alkuunsa minulla oli mukana varmaan seitsemät urheilurintsikat ja olihan se nyt hiukan liioiteltu määrä.. Lopulta minulla oli käytössä enää parit: keskivahvalla ja kevyellä tuella varustetut. Niitä vaihtelin ja pesin tarpeen mukaan (meillä oli pesukone käytössä intissä, mikä tietenkin helpotti asioita)


- Tumma uimapuku! Ainakin Niinisalossa kaikki joutuvat uimaan edes kerran sen 200m (toisin kuin joissain varuskunnissa, joissa ei ole uimahallia mailla halmeilla :D). Intti tarjoaa kyllä uikkarit, mutta on eri asia, suostuuko kukaan pistämään niitä päälleen. Jos hyvä tuuri käy, saattaa saada suht sopivan yksilön. Jos taas käy huono tuuri, uikkarit voivat olla 4 kokoa liian pienet tai isot ja vakiovarustuksena löytyy hehtaarin kokoiset jalka-aukot.. Vilautteleminen ei ole meikäläisen juttu, joten uikkariostoksille mars! Tälläisiä vaihtoehtoja olen katsellut, kriteereinä tumma väritys, yksivärisyys, yksiosaisuus ja halpa hinta:

-> Kävimme uimassa tasan kerran ja ostamani uimapuku ei kelvannut, koska siinä oli halterneck-kiinnitys.. Pistin sen sitten intin uikkarin alle hieman peittämään paikkoja. Uikkari oli melko turha ostos, koska tuskin käytän sitä tulevaisuudessa. Mustat/tumman siniset urheilurintsikat ja bikini-alaosa intin uikkareiden alla olisi ajanut saman asian.



- Sopivia sukkia! Intistä saa kyllä pieniäkin sukkia (tai pieniä ja pieniä.. kokoa 39). Itselläni on kuitenkin kaikilla "intti tutuksi"-leireillä jaettu pienimmät mahdollisimmat sukat ja ne ovat olleet about 1,5 kertaa isommat kuin jalkani. Ryttääntynyt liian iso sukka kengässä tarkoittaa samaa kuin hervottomat rakot.. Ei kiitos! Tällä hetkellä kyttään josko Lidliin tulisi taas myyntiin muotoiltuja urheilusukkia 3€/2paria. Talvea varten pitääkin sitten hommata ihan oma arsenaali jotain superlämpösiä villasukkia, mutta ne eivät onneksi ole ihan just ajankohtaisia!


-> Oma jalkani on kokoa 39 enkä IKINÄ saanut sopivan kokoisia sukkia varusvaihdosta.. Aina ne olivat joko kokoa 43-> tai niin kapeita etteivät jalkaan mahtuneet. Eli omia sukkia! Ehdottomasti! Etenkin talvella jotkut omat villasukat ovat varmasti hintansa arvoiset. Intin saapassukat ovat ainakin minun jalkaan kamalan malliset. Tässä linkki sukkiin, joita ostin varmaan 10 paria, ja jotka ovat olleet palelevien jalkojeni pelastus: LINKKI TÄHÄN


- Urheilualushousuja! Lähes kaikki intissä olevat naiset vannovat pv:n boksereiden olevan ihan parhaat alushousut ikinä.. Aion silti ihan varmuuden vuoksi hommata hipsterimallisia alushousuja, jos en tykkääkkään niistä yök-niin-ällöttävistä boksereista.




-> Tavalliset alushousut ajoivat asian kunhan hiukan valikoi niitä, jotka eivät ihan kamalasti hierrä ja puserra. Käytin kerran intin boksereita (kuulin niiden olevan hyvät marsseilla).. Itselläni hitsas sisäreidet palovammoille sen 14km marssin aikana johtuen niistä boksereista.. Ei kiitos enää koskaan!

- Tukkajuttuja, paljon! Minulla tätä tukkaa riittää vaikka vähän muillekkin jakaa, joten miljoonat ponnarit, kumilenkit ja pinnit eivät ole pahitteeksi. Ajatuksena on lyhentää hieman hiusten pituudesta, muttei mitenkään ratkaisevissa määrin. Yksi plussa tässä hiuskuontalossa kuitenkin on: minulla ei ole otsatukkaa! Se vasta oliskin vaikea saada siististi aisoihin.
Lisäksi tietenkin hiuslakkaa ja kuivashamppoota on hommattava oikein kunnon arsenaali.



-> Kaikenlaiset pinnit ja hiusverkot jäivät täysin käyttämättä, sillä oman tukkani sain kuosiin kahdella pikkuponnarilla ja yhdellä isommalla. Lisäksi ei saatu P- eikä E-kaudella käyttää hiuslakkaa/kuivashamppoota herkkien palovaroitinjärjestelmien vuoksi, joten ihan turhaan minulla nekään oli mukana.


- Lisäakku kännykkään! Iphone on yhtä kuin maailman surkein akunkesto, ja lisäksi tässä on sellainen kiva ominaisuus, että lämpötilan laskiessa alle +5, kännykkä sammuu itekseen eikä suostu käynnistymään ennen kuin saa lisävirtaa.. Iltaisin tahtoisin pystyä esim. whatsappaamaan enemmän kuin 5 minuuttia kerrallaan, joten kunnon iso lisäakku tulee tarpeeseen. Sillä saa sitten myös (toivon mukaan) herätettyä henkiin mm. leireillä kohmettuneen luurin. Varasuunnitelmana aion ottaa entisen Lumiani jollain prepaidilla messiin, saapahan edes sitten laitettua tekstarina, että "mun kännykkä hyyty" :D
Kiikarissa on tällä hetkellä 13 000mAh:n suuruinen lisäakku, jonka saa TÄÄLTÄ todella edullisesti (45€). Tuolla saa periaatteessa ladattua kännykän akun ainakin 6 kertaa täysin tyhjästä ihan täyteen ilman minkäänlaista sähköverkkoa. Eniten käyttöä lisäakulle tulisi varmaankin leireillä, ja siellä tuo kuusi kertaa kännykän akun tyhjäksi saaminen ei takuulla tule onnistumaan. Haluan kuitenkin hommata mielummin hieman ylimitoitetun kapasiteetin akkuun, sillä se käsittääkseni "kuluu" käytössä(?). (joo, en tosiaankaan ole mikään nero näissä sähköjutuissa.. Enemmänkin isin heiniä! :D)


-> Maksoin 45€ lisäakusta, joka oli totaalinen susipaska! Ei siinä ollut kapasiteettia kuin yhden akullisen lataamiseen.. (Epä)onnekseni iPhoneni hajosi E-kaudella ja hommasin puhelimen, jonka akku kestää jopa vuorokauden (toisin kuin omenapuhelimessa!) ja joka ei sammu, kun lämpötila laskee alle +5.. Eipä ainakaan tähän mennessä ole ollut niin pitkiä harjoituksia etteikö olisi akku riittänyt kännykässä, kun pitää lentokonetilaa päällä aina kun ei tarvitse yhteyttä.



- Tehokas pieni taskulamppu! Olin isosiskoni kanssa kerran viikonlopun mittaisella "inttileirillä" ja silloin yövyttiin teltoissa. Se kerta opetti minulle, että teltassa on pimeää kuin pirun perseessä (myrskylyhdystä huolimatta) eikä siellä näe oikein mitään ilman taskulamppua. Eli taskulamppu ehdottomasti mukaan leirille, on meinaan pirullista etsiä sitä kadonnutta hanskaa siellä pilkkopimeessä, kun pitäisi minuutin päästä olla makaamassa poterossa ja ulkona lämpötilat hipoo nollaa.. TÄMÄ Varustelekan ledilamppu olisi varmaan tähän rakoon melko passeli?


-> En mä mitään taskulamppua ikinäkään saanut hommatuksi.. Koirapuolella meidän koirarepun sisältöön kuului LedLenser, mutta tuurillani minun kamoistani se juurikin puuttui.. Kännykän taskulamppu oli kova sana harjoituksissa. Voisin silti suositella jokaista hommaamaan vaikka otsalampun inttiin! Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen kironnut pimeässä reppua kaivellessa, kun ei mitään nää ja sormet ovat kylmästä niin tunnottomina ettei niistäkään ole mitään apua..



- Puukko! Sitä kuulemma tarvitaan leireillä lähes kaikkeen.. En ole koskaan käsitellyt puukkoa (muuta kuin keittiössä ehkä pari kertaa, oon melkoinen kokki joo!), eli en ihan ole vakuuttunut sen tarpeellisuudesta, mutta uskon kiltisti mitä sanotaan. Hyvän puukon ominaisuuksia en ole vielä saanut selville, mutta pitänee kysellä asiasta intin käyneiltä/intissä olevilta tutuilta. Itseltäni ei yhtäkään eräjormailuun sopivaa puukkoa löydy kun taas toiset hommaavat aina matkamuistokseen uuden puukon satojen edellisten seuraksi (eikös niin T ;)?)




->Aina välillä maastossa kuuli "onks kellään hei puukkoo?" ja silloin itsellänihän ei tietenkään ollut sitä mukana.. Kunnollinen puukko, joka on myöskin mukana, olisi kyllä ollut kätevä. Koin myös Leathermanini kätsyksi niin laastareiden leikkaamisessa, pikkuvarpaan kynnen tasoittamisessa kuin varustevyön fixaamisessa.


- Hyttysmyrkkyä! Ehkä minun kannattaisi lopettaa tämän postauksen kirjoittaminen ennen kuin menen kaikkiin ihan ääripäisyyksiin kuten itikkamyrkkyihin sun muihin.. Mutta onhan tuo varmana kätevää siellä mettässä rämpiessä, ei voi kukaan kiistää! Eihän? Olen maailman ötökkäkammoisin ihminen ja vaikkei siitä karkotteesta olisikaan oikeasti mitään hyötyä, pelkkä ajatuskin sen olemassaolosta jotenkin rauhottaa.. Onkohan olemassa jotain voimakenttää, joka suojaa hyttysiltä, paarmoilta, ampiaisilta, hirvikärpäsiltä ja punkeilta?



-> Haha! Ikään kuin tälläisten suihkutteluun olisi riittänyt aika! Eikä kesällä onneksi ollut paljoakaan hyttysiä (koska oli kuuma ja kuiva kuin saharassa koko kesän?)


- Kunnolliset kuulokkeet! Nuo Tigerista ostetut kolmen euron kuulokkeet eivät ole ihan mitkään maailman parhaimmat. Lisäksi haluaisin todellakin säilyttää Spotifyn kännykässäni, koska musiikkia kuuntelemalla voi pelastaa melkoisen valtaviakin vitutuksia. Ilmainen parin vuoden premiumini Spotifyyn loppuu toukokuussa, pitänee siis joko hommata jostain lisää ilmaista "kokeilua" taikka oikeasti maksaa rehellisesti käyttämästään palvelusta..


-> Kuulokkeilla oli helppo päästä hetkeksi pakoon koko inttiä eikä kyllä harmita yhtään, että sijoitin "jopa" 20€ kunnollisiin korvanappeihin. Myöskin tuo Spotifyn Premium on ollut ihan pelastus koiria lenkittäessä! On voinut kuunnella musiikkia myös silloin, kun metsän siimeksessä ei netti pelaa (offline-toiminto).

Loppuun vielä kommenttia juomarakosta, josta puhuin jossain postauksessani jo ennen kuin edes olin päässyt inttiin:
Olisihan se ollut ihan pirun kätevä P-kauden 30-asteen helteissä, mutta kesällä en saanut aikaiseksi hommattua rakkoa. Tehtiin kimppatilaus Varustelekasta syksyllä ja ekalla käyttökerralla suurin osa meidän rakoista vuosi (parasta ikinä olla koko päivä maastossa märässä tetsarissa, kun on jo muutenkin ihan pirun kylmä!). Paska ostos siis..


Toivottavasti postauksesta on hyötyä teille, jotka valmistaudutte menemään inttiin. Ja niille, jotka ovat par'aikaa siellä tai ovat käyneet jo koitoksen läpi, laittakaahan kommenttina tulemaan omia ajatuksianne ja lisäyksiä aiheeseen liittyen!

PS. Jatkan arjesta ja juhlasta bloggailua osoitteessa: kamalankiva.blogspot.com tervetuloa lukemaan!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Tee se itse-kotiutumiskuva

Onnistuin skippaamaan kotiutumisvalokuvauksen olemalla harjoituksessa juuri silloin, kun olisi pitänyt istua kameran edessä.. Just meikäläisen tuuria, mutta onneksi kotistudion saa pystytettyä alta aikayksikön ja vaikkei lopputulos olekkaan ihan niin pro kuin ammattikuvaajalla, niin kyllähän nuo kelpaavat. Ja sainpahan Erinkin mukaan kuviini!


Kuvat oli pakko ottaa parvekkeella, jotta valo riittäisi edes melkein kuvaamiseen. Tausta onkin sitten vähän sitä sun tätä, on ikkunanlautaa ja ovilistaa ja ja.. Eipä takerruta pikkuseikkoihin kuitenkaan :D




Viimeinen lomiltapaluu lähenee ja kohta tämä kaikki jo rutiiniksi muodostunut loppuu. Vetää melko sanattomaksi.. Palataanpa asiaan kotiutumisen jälkeen mikäli säilyn hengissä tj0-riennoiltamme! Keskiviikkona tulemma porukalla Poriin juhlimaan, torstaina vedetään henkeä ja perjantaina lähdetään tj0-risteilylle. Wish me luck!

Eri kiittää ja kuittaa. Toivokaamme hänelle antoisaa jatkoa sotakoirana ja hyviä eläkepäiviä sitten joskus, kun niiden aika koittaa!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Papu-harjoitus ohi, tj aika väbä!

Takana suht raskas ja vähäuninen viikko paikallispuolustusharjoituksessa ja kun vihdoinkin pääsen nukkumaan omaan sänkyyn, herään klo 7 lauantaiaamuna siihen, että ulkona paistaa niin kirkkaasti aurinko etten saa enää unta... Kiitos aurinko tästä! Onpahan ainakin aikaa kirjoitella tänne :)


Kulunut viikko vierähti tosiaankin Papu-harjoituksessa Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa. Tämä on ensimmäinen ja ainoa isompi harjoitus, jolle olen päässyt mukaan ja olen enemmän kuin onnellinen saatuani kokea kaiken tuon, mitä edeltäneet viisi päivää toivat tullessaan! Reissumme alkoi maanantaina klo 4:30 herätyksellä, kamojen roudaamisella autoihin ja pikaisen etuaamiaisen kautta ajomatkalla Niinisalosta kohti pääkaupunkiseutua. Omaa evästä tuli melkosen kiitettävästi pakattua mukaan ja hyvä niin! Ruokahuolto oli vähän niin ja näin, välillä käytiin mukessa, välillä syötiin pakkisafkaa ja toisinaan taas ei ollut mitään ruokaa tarjolla syystä tai toisesta. Nuo energiajuomat olivat kyllä pelastus, kun silmä kourassa piti ajella ympäriinsä eikä oikein ollut varaa nukahdella rattiin! (Älä huoli äiti, ne oli oli sokerittomia!)


Toimin koko harjoituksen ajan kuskina ja pääsin ajamaan koirakärryllistä Defenderiä monen monituista kilometriä. Saatoin jopa hiukan oppia ymmärtämään peräkärryllä peruuttamisen saloista jotain (painosanalla hiukan). Saipahan ainakin kokemusta tuollaisella normiautoa isommalla vehkeellä kruisailemisesta Itä-Helsingin trafiikissa!


Saavuttiin puolen päivän aikoihin pelipaikalle ja lähdettiin oikeastaan heti ekalle kohteensuojaustehtävälle. Minulla ei ollut lainkaan koiraa mukana harjoituksessa, joten toimin koiranohjaajan suojamiehenä koko viikon. Maanantai-iltana lähdettiin vielä kokonaisen komppanian voimin Vuosaaren satamaan toiselle tehtävälle ja olihan se nyt huikeeta päästä niinkin isoon kokonaisuuteen mukaan tekemään "oikeita" hommia! Tehtävällä tuli koiralle käyttöä ja vaikka huomasi etten ole ennen päässyt kunnolla tekemään näitä hommia ja epävarmuus omaa tekemistäni kohtaan oli suuri, hommasta jäi käteen kuitenkin mahtava fiilis.


Koko viikko hypittiin eri varuskunnista tulleiden sotilaspoliisijoukkueiden mukaan tehtävillä ja koska koirapartioni pysyi aika pitkälti samanlaisena koko harjoituksen, alkoi hommaan oikeasti tulla rutiinia ja itselläni myös varmuutta. Pääsin vielä viimeistä kertaa ampumaan hiukan räkäpäitä ja heittämään "munat turpeeseen". Ja saatiin vielä kerran nauttia hernekeittoa torstaina.. Kertakäyttölautasilta kylmässä autossa hytisten, ei mikään ihan paras elämys!


Päästiin koko viikko yöpymään kasarmilla tuvassa ja se tuntui kyllä todelliselta siunaukselta! Piiitkän päivän jälkeen ei tarvinnut kömpiä kylmään telttaan ja valvoa kipinässä vaan sai nukkua edes sen lyhyen yönsä kunnolla ja pääsi sisävessaan ja hammaspesulle! Telttamajoitus olisi luultavasti hajoittanut meikäläisen lopullisesti.. Onneksi ei enää ikinä!


Perjantaina herätyskello soi klo 4 ja ennen kuutta oltiin jo matkalla kohti tehtävää. Onnistuin kamojani roudatessa autoon ennen aamuviittä jotenkin venäyttämään selkäni ja hetken aikaa tuntui etten pysty enää liikkumaan senttiäkään mihinkään suuntaan. Pelkäsin etten pysty osallistumaan inttiurani viimeiselle tehtävälle. Autoon nouseminen oli täyttä tuskaa ja kännykkään tallentuikin hyvin senhetkistä fiilistä kuvaava selfie:


Luojan kiitos ripeästi naamariin heitetty 1200mg ibuprofeiinia ja kunnon taistelufiilis lievittivät selkäkivun siedettävälle tasolle ja päätin kuitenkin vielä olla osa koirapartiotani. Loppujen lopuksi koko harjoituksen paras hetki oli juurikin se viimeisen päivän viimeinen keissi, jossa tehtiin melkoisen rivakka aidanylitys koiran kanssa ja siitä suoraan maalimies kiinni koiraa käyttäen. Oltiin harjoiteltu ja hiottu sitä aidanylittämistä koirapartiossa jo aiemmin ja siksi tositilanteessa onnistuminen tuntuikin niin mahtavalta.


 Lähdettiin ajelemaan takaisin kotikassulle päin perjantaina klo 11 pintaan ja nopean laskutoimituksen perusteella tiesin, että puoli neljältä lomille lähteminen jäisi vain haaveeksi. Satuttiin ajamaan varuskunnan porteista sisään juurikin klo 15:30 ja ohitsemme virtasi sadoittain kurkkusalaattiukkoja lomille lähdössä.. Onneksi radiosta soi juuri samalla hetkellä Antti Tuiskun "peto on irti" ja luukuteltiin sitä siinä ohi ajellessamme. Ei jaksanut edes harmittaa, ripeästi vain koirat tarhoille, autot palautukseen ja kamat kasaan.


Klo 18 lompsittiin Erin kanssa viimeisille lomille (en kai mä sitä maltanut sitten kuitenkaan jättää tarhoille, kun en ollut koko viikkoon päässyt näkemään..). Meikäläisen lomillelähtölookki oli kaikkea muuta kuin freesi! Viikon jälkeen tuntui suihku melko hyvältä ajatukselta, kunhan vain sai ensin tuon koko viikon samalla nutturalla olleen tukkansa selviteltyä :D


 Aamulla tuli pötköteltyä Erin kanssa sängyssä jonkin aikaa ennen kuin lähdettiin ulos. Olisin kyllä noussut heti herättyäni siihen perskeleen auringonpaisteeseen, mutta kun ei tuo selkäkipu sitten antanutkaan periksi vaan liian pehmeä sänky koitui melkein kohtalokseni!


Viimeiset lomat, aamuja 4. Apua.

PS. Käykääpä TÄSTÄ lukemassa palvelustoverini haastattelu Pv:n sivuilta! Mahtavaa, kun sotakoiranohjaajat saavat näkyvyyttä!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

On aika hiljaa kiittää ja tassuu puristaa, pian meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.



Nämä ovat Erin viimeiset lomat minun mukanani ja pian joudun luopumaan tästä maailman ihanimmasta koirasta.. Kunpa vain voisinkin ottaa tuon hurtan mukaani kotiutuessani, mutta valitettavasti Erillä reservi häämöttää vasta muutaman vuoden päästä. Toivon koko sydämestäni, että Eri saa viimeisille palvelusvuosilleen hyviä ohjaajia, jotka todella rakastavat tuota koiraa. Eri on onneksi todella helppo ja taitava koira, joka tulee toimeen varmasti ihan kenenkä vain kanssa.


Puoli vuotta sitten, kun sain Erin nimikokseni, en olisi koskaan kuvitellut kiintyväni tuohon koiraan näin valtavasti. Meillä ei alussa synkannut yhtään, Eriä ei voinut vähempääkään kiinnostaa olemassaoloni ja neiti vain teki mitä huvitti eikä vahingossakaan kuunnellut sanaakaan minun suustani. Lenkillä käyminen oli ihan kamalaa ja koiran sijaan Eri näytti ihan myyrältä rämpiessään tuhatta ja miljoonaa eteenpäin meikäläisen roikkuessa epätoivoisena perässä käsi lähes irtoamispisteessä. Tuolloin vielä vakuuttelin, ettei minun tätä koira tulee ikävä.


Muutaman kuukauden Eri vähän testaili, mikäs muija häntä on oikeen tullut ohjaamaan. Pikkuhiljaa alkoi yhteinen sävel löytyä ja minä sain vihdoin huomata, ettei nimikkoni ole mikään kuriton taulapää vaan päinvastoin! Eri on todella taitava koira, joka on aina valmis uusiin haasteisiin, jäljestää kuin mestari ja rakastaa patukoita yli kaiken.


Eri on erinomainen koira.





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Aamut ne vain vähenee - TJ14

Meikä on taas lomilla! Viime viikonloppu kului gineksessä, joten ajattelin että on hyvä käyttää vikat lomapäivät pois ja lähteä jo keskiviikkona Erin kanssa loikoilemaan kotiin. Alkuviikon olin aivan rikkipoikkihajalla viikonlopun lenkitysten (5koiraa/päivä) ja tarhahuoltojen jäljiltä. Käytiin tuon gineskidutuksen lisäksi vielä parin tupalaisen kanssa potkunyrkkeilytreeneissä ja ne kyllä viimeistelivät totaalisen välikuoleman :D Onneksi nyt on 4 päivää tehokasta lepo- ja rentoutumisaikaa edessä, sillä ensi viikko kuluu kokonaisuudessaan harjoituksessa!

Koko skoissa viettämäni ajan odotin, koska pääsen johonkin "kunnon" harjoitukseen (eli isompaan harjoitukseen, jonne lähtee vain osa meistä). Kerta toisensa perään listalta ei ole löytynyt nimeäni ja olin jo luopunut toivosta. Sain kuitenkin viime viikolla kuulla, että pääsen ensi viikolla Helsinkiin harjoitukseen! Niin huikeeta ja samaan aikaan niin hajottavaa :D Minulle ei lähde koiraa mukaan, eli viimeiset hetkeni intissä joudun olemaan erossa Eristä... Se suorastaan vituttaa.

Viikonloppu oli todellinen Via Dolorosa, hommat veny vapaa-ajalle ja jalat huusivat hoosiannaa

Täs mä ja Ulpu, jota kiinostaa ihan kybäl + kokardi vinossa :D

Harjoitukseen pakkaaminen on aina yhtä tuskaa!

Sotkusta tärkeitä hankintoja :|

Eri vähän autto saamaan kaappii teksikuntoon :)

Kurssilaukku täynnä kotiin roudattavaa, Erin koirareppu ja kauppakassi.. Oli meinaa kantaminen!

Jännityksellä odotan, mitä ensi viikko tuo tullessaa. On ollut ainakin selkä ja hartiat aivan pirun kipeinä, että aamuja vain minulle tetsarin kanssa :) Kohta pitäisi kai kotiutuakin... Mitä jos ei halua?

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Viimeinen skoi-harjoitus

Miehistömme viimeinen yhteinen taisteluharjoitus takana ja alkuperäinen "kaksi yötä leirillä" vaihtuikin yhdeksi yöksi per puoliosastoa. Oma ryhmäni oli siis tuolla leirillä ti-ke. Ylivoimaisesti rennoin harjoitus ikinä: majoituttiin varuskunnan lähellä rakennuksessa, siirryttiin autoilla, kaikki toiminta tapahtui sisätiloissa ja taisteluvarustuksen sijaan meillä oli vain spol-kamat päällä. Harjoituksen aiheena oli voimankäyttö ja sitä päästiinkin tekemään tilanneharjoituksissa sotilaspoliisipartioina sekä koiran kanssa.
Erin kanssa vedettiin aika peruspuruja, kun ei tuo mikään voimankäyttökoira oikein luonteeltaan ole. Sotilaspoliisitilanteissa ilman koiraa sitten pääsinkin oikein tositoimiin. Aikalailla penkin allehan ne tilanteet menivät, mutta opin vuorokaudessa ihan valtavasti asioita ja oikeita tapoja toimia. Harjoitus oli fyysisesti tosi leeben, mutta henkisesti nuo "adrenaliini virtaa ja syke miljoonassa"-voimankäyttötilanteet ovat aika kuluttavia. Kassulle päästyä oli sellainen olo kuin olisi maratoonin juossu..
Aamut alkavat pikkuhiljaa hupenemaan, enää tasan 3 viikkoa tätä hupia jäljellä! Tj21..


Sissitonnikalat tulilla


perjantai 6. helmikuuta 2015

Kaikkee sitä pitääkin kokeilla! Myös koirahiihtoa.

Koitan käyttää loput höllit ja köllit pois kuleksimasta, joten tähän väliin tuli anottua torstaista maanantaihin kestävä loma. Kyllähän tuo aina tarpeeseen tulee, varsinkin kun takana on gines ja mooonta kilsaa kävelyä/hiihtoa. En kyllä osaa enää edes lomilla levätä; tänäkin aamuna heräsin seiskan jälkeen, kävin koirien kanssa metsässä ja siskoni kanssa salilla. Ennen inttiin menoa en käynyt _ikinä_ salilla, joten jotain siellä on tapahtunut, kun tämmönen laiskamatokin jaksaa tehdä jotain :D Vedin jopa elämäni ekan leuan tänään! On meinaa habaisa olo :P


Viime viikonlopun gineksessä sain mahtavan tilaisuuden päästä kokeilemaan koiran kanssa hiihtämistä. En millään malttanut olla kokeilematta tuota alkuunsa melko päättömältä kuulostavaa asiaa, vaikka periaatteessahan en vielä osannut edes hiihtää pari viikkoa sitten. Kauhukuvat siitä, kuinka en hallitse vetävää koiraa enkä suksia yhtään ja kaadun rytinällä ojaan, olivat päällimmäisenä mielessä :D Sain kuitenkin kersantiltamme apua lähdössä ja siitähän se sitten alkoi sujumaan: Eri osasi vetää todella hienosti pysähtelemättä ja tekemättä muutakaan typerää ja minä pysyin pystyssä suksillani ja osasin jopa luistella eteenpäin! Vetästiin n. 7km lenkki ja koiramoottorista huolimatta olin kyllä aivan loppu sen jälkeen :D
Tykästyin tuohon hiihtoon niin, että kävin vielä toisenkin kerran viikonloppuna vetämässä sen samaisen lenkin. Ihan loistavaa liikuntaa sekä koiralle että ohjaajalle!


Huomenna käyn hakemassa Erin lomille pariksi päiväksi ja samassa suunnittelin käyväni sen kanssa Niinisalon koiraladulla vierailemassa.
Aamuja jäljellä enää tasan 40 (mikäli olen pysynyt laskuissani).

perjantai 30. tammikuuta 2015

Viikon aihe: hiihtäminen (tj46)

Oispa jalat!
"Tahtoisin vain sen lumipallon!"
Selfietime :D
Noheva hiihtäjä!
Hätämajoitusteltta..

Tämä blogisovellus näköjäs toimii kännykässäni ja pääsen vihdoin postailemaan tätäkin kautta, jes! Kiinnioloviikonloppu painaa päälle ja lomaTJ näyttäisi olevan 6, koska jo torstaina lomille! Kulunut viikko oli hyvinkin erilainen kuin moni aiempi: eipä tehtykkään koirien kanssa niin paljoa!vaan keskityttiin enemmänkin taistelijan perustaitoihin. Ohjelmassa oli siis tetsausta ja hiihtoa! Tulipahan ainakin sykittyä koko alkuvuoden edestä muutamassa päivässä :D

Maanantaina heitettiin lumipuvut niskaan ekaa kertaa ja sain kauhukseni huomata omani olevan kokoa 60.. palvelustakkinihan on kokoa 44, että hiukan oli isohko lumipuku. Nakattiin vielä tappelukamat niskaan ja lähdettiin kertaamaan taistelijan etenemismuotoja umpihankeen! Oli muuten raskasta puuhaa ja tulipahan taas kiiteltyä luojaa, että sai suorittaa p-kautensa kesällä! Mielummin sata neulasta ja käpyä kämmenessä pystyssä kuin polvenkorkuisessa hangessa etenemistä. Etenkin eteenpäin syöksyminen osoittautui vaikeaksi: aseen piippu dippaili lunta vähän väliä ja voimat olivat loppua jo kolmannella syöksyllä.. onneksi ei kovin kauaa jouduttu sykkimään, vaan päästiin pelaamaan (tuon äskeisen jälkeen hyvin tampatulla kentällä) rötväpalloa eli tutummin hankipalloa! Se oli ihan mahtavaa, etenkin kun tajusi kysees olevan kontaktilaji :D johan alkoi lentelemään ukkoa ja akkaa nurin!

Tiistaina iskettiin ekaa kertaa sukset jalkoihin ja lähdettiin hiihtämään. Omat hiihtokokemukseni ovat vuosien takaa ja muistan vain kuinka kamalaa se oli, suksilla ei päässyt eteenpäin ja sain lopulta itkupotkuraivarin.. tuon muiston ja kaikkien niiden jo intin käyneiden kertomusten perusteella kuumottelin hiihtokoulutusta ihan kympillä. Yllätyin todella, saatuani avaruusfysiikkaan verrattavissa olevat siteet kiinni suksiin, ettei tää ees ollu paha juttu. Suksi luisti minun mielestäni kuin unelma, mono (eli kumisaapas) ei ollut yhtään hassumpi jalkaan ja siteet pysyivät hyvin kiinni yhtö irtoamista lukuunottamatta. Ei sen enempää saatu opetusta itse hiihtämiseen, mutta kyllä kaikki tuntui etiäpäin pääsevän, vaikken ollut edes porukan ainoa jonka hiihto-osaaminen on tasoa 0. Harjoiteltiin moottorikelkan urassa hiihtämistä, ojanylityksiä ja lopuksi vielä kuljettiin takaisin kassulle läpi umpimettän. Tykästyin tuohon touhuun heti!

Keskiviikkona jatkettiin hiihtokoulutusta vetämällä n.7km lenkki ladulla. Kahteen henkeen supistunut ryhmäni veti sopivaa tahtia ja jaksoin hyvin koko matkan, vaikka aluksi epäilin tuupertuvani ennen puolta väliä. Vissiinkin se hiihtäminen todella löytyy suomalaisesta verestä :D

Torstai oli hiihtokoulutuksen pääpäivä, jota olin innolla odottanut koko alkuviikon: herättiin 5:30 etuaamiaiselle ja pikaisten tarhahuoltojen jälkeen lyötiin lankut jalkoihin, reput selkään ja lähdettiin ryhmittäin hiihtosuunnistamaan! Lähtö tapahtui joskus 8:30, ekalta rastilta löytyi maastoruokapussit, jotka mukanamme suuntasimme tokalle rastille lounastamaan. Matka jatkui kolmannen rastin kautta kassulle, jonne saavuimme siinä vähän ennen kolmea. Reitti koostui laduista, teistä ja umpihangesta. Oli ylä- ja alamäkeä, monta kaatumista muttei kertaakaan eksytty! Ryhmäni oli mitä parhain, ollaanhan sentään kaikki lähtösin samasta tuvasta p-kaudelta. Kilometrejä kertyi n.18km, tuon jälkeen oli kyllä aivan naatti olo.

Perjantaina vedettiin koirien kanssa 8km lenkki ja oli ihan mahtava päästää Eriä hiukan vapaaksi matkan varrella sopivissa kohdissa! Tyyppi kirmasi lumipallojen perässä kuin hullu eikä meinannut energialla näkyvän loppua. Käytiin Erin kanssa vielä iltapäivälläkin touhuamassa lumipallojen kanssa, kun ei meikäläisen tarvinnut pahemmin lomille valmistautua :D edessä siis ginesviikonloppu ja vieläpä pidennetty sellainen, koska muut viettävät osastol hölliä maanantaina.. Ensi viikolla pitäisi taas olla hiihtoa ja itse ainakin odotan sitä innolla. Saapi nähdä koska tulee se hirvittävä "sukset on perseestä"-kokemus joka poistaa tämän kaiken innon :D

Aamuja jäljellä 46, voisinko lisätä tuohon ykkösen eteen pliiiis? En halua kotiutua.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Tj59, still alive!

Yhä hengissä ja edelleenkin intissä parin kuukauden blogihiljaisuudesta huolimatta! Toisaalta on tapahtunut vaikka ja mitä, mutta taas toisaalta tuntuu että kaikki on vain sitä samaa peruskauraa jatkuvasti eikä ole oikein mitään kirjoiteltavaa..
Olihan tässä välissä kuitenkin joulu, jonka sain suureksi onnekseni viettää kotona lomilla perheen parissa sekä uusivuosi, joka vierähti gineksessä kassulla. Kiinniolosta huolimatta kyseessä oli ehdottomasti paras vuodenvaihde varmaan ikinä (ainakaan niin pitkälle kuin meikäläisen muisti riittää). Sai viettää aikaa ihan huipputyyppien kanssa, varuskuntaravintola tarjosi oikeasti hyvää ruokaa, meininki oli rentoa jopa intin mittakaavalla ja mikä parasta: aamulla sai herätä klo 8 virkeenä, ilman krapulaa tai hirvittäviä "mitä sitä taas tuli tehtyä"-kauhukuvia :D Ja satuinpa olemaan päivystäjänä klo 00-02, elikkä tuli kätevästi toivoteltua kaikille hyvät uudet vuodet ihan ajallaan. UV kassulla oli siis täyttä parhautta. Alunperin hiukan hirvitti palata 12 päivän joululomaltani takaisin porttien sisään, mutta siinähän se meni yllättävän kivuttomasti.
Vuoden vaihtuessa myöskin prikaati, johon kuulun muutti nimensä Tykistöprikaatista Porin prikaatiksi. Aika härdelliähän se aluksi oli, kun yksikkö muuttui ja me koiranohjaajat muutettiin lähemmäs koiratarhoja (mikä oli aivan loistavaa tietenkin!).
Nykyään varuskunnassa haahuileekin jo tuhat uutta alokastakin meidän vanhojen lisäksi. Uusien mosien saapuminen palvelukseen tarkoittanee vissiin sitä, että me ollaan ne ns. kotiutuvat!? En halua kotiutua koskaan!
Perinteiseen tapaan taas läjä sekalaisia kuvia parin kuukauden varrelta:


Eri pääsi myöskin viettämään joululomaa.
Omien koirieni jouluposeeraus.
On ollut vissiin vähän kylmiä kelejä tuolla Nibizalla?
Tj61 ja päivän pokemon.
Uudet joukko-osastotunnukset lomatakkeihin.
Muke muisti meitä uudenvuodenaattona :D
Pakkanen ei oo mun juttuni :S
Eri lomilla ja tuhoontuomittu kalkkunalelu.
Intin oma jumppakeppi (:D) ja uusi ystäväni foamroller.
Eri edustaa
Eri lomilla ja meikäläisen tukkafiasko. Note to self: silkkipaperivärjäys ei lähdekkään pesussa pois...
Eilinen Manicrun-varustukseni. Oli muuten oikein huikee tapahtuma!
Semmossii kuulumisii tällä kertaa! Nyt äkkiä kamat kasaan ja piakkoin kohti varuskuntaa.