perjantai 6. helmikuuta 2015

Kaikkee sitä pitääkin kokeilla! Myös koirahiihtoa.

Koitan käyttää loput höllit ja köllit pois kuleksimasta, joten tähän väliin tuli anottua torstaista maanantaihin kestävä loma. Kyllähän tuo aina tarpeeseen tulee, varsinkin kun takana on gines ja mooonta kilsaa kävelyä/hiihtoa. En kyllä osaa enää edes lomilla levätä; tänäkin aamuna heräsin seiskan jälkeen, kävin koirien kanssa metsässä ja siskoni kanssa salilla. Ennen inttiin menoa en käynyt _ikinä_ salilla, joten jotain siellä on tapahtunut, kun tämmönen laiskamatokin jaksaa tehdä jotain :D Vedin jopa elämäni ekan leuan tänään! On meinaa habaisa olo :P


Viime viikonlopun gineksessä sain mahtavan tilaisuuden päästä kokeilemaan koiran kanssa hiihtämistä. En millään malttanut olla kokeilematta tuota alkuunsa melko päättömältä kuulostavaa asiaa, vaikka periaatteessahan en vielä osannut edes hiihtää pari viikkoa sitten. Kauhukuvat siitä, kuinka en hallitse vetävää koiraa enkä suksia yhtään ja kaadun rytinällä ojaan, olivat päällimmäisenä mielessä :D Sain kuitenkin kersantiltamme apua lähdössä ja siitähän se sitten alkoi sujumaan: Eri osasi vetää todella hienosti pysähtelemättä ja tekemättä muutakaan typerää ja minä pysyin pystyssä suksillani ja osasin jopa luistella eteenpäin! Vetästiin n. 7km lenkki ja koiramoottorista huolimatta olin kyllä aivan loppu sen jälkeen :D
Tykästyin tuohon hiihtoon niin, että kävin vielä toisenkin kerran viikonloppuna vetämässä sen samaisen lenkin. Ihan loistavaa liikuntaa sekä koiralle että ohjaajalle!


Huomenna käyn hakemassa Erin lomille pariksi päiväksi ja samassa suunnittelin käyväni sen kanssa Niinisalon koiraladulla vierailemassa.
Aamuja jäljellä enää tasan 40 (mikäli olen pysynyt laskuissani).

11 kommenttia:

  1. Tätä blogia on ilo lukea :) Itse olen nyt siinä vaiheessa että jännitän täällä kotona miten käy meikäläisen , hakupaperit on nimittäin lähetetty :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinulle hakuprosessiin ja tietty sinne inttiinkin sitten kun sen aika tulee :)

      Poista
  2. Voisitko joskus tehdö postauksen, jossa kerrot miten laitat hiukset armeijassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Yritän mahdollisimman pian saada aikaseksi :)

      Poista
  3. kivalta näyttää ;p

    VastaaPoista
  4. Tiedätkö ollenkaan että tuleeko postissa ilmoitus myös ensi kuussa niille joita ei ole hyväksytty valintatilaisuuteen? Jänskättää kyllä aivan liikaa, itsellä kun on sairaus joka ei ehkä miellytä vaikka A paperit sainkin. :S
    Toinen kysymys mikä tuli mieleen, onko naisillakin kuntotesteissä vain miesten tyyli punnerruksissa? Pitää ruveta sitä treenailemaan sillä muistin vasta että en ole koskaan saanut sillä tyylillä yhtäkään punnerrusta ja se ei kyllä käy päinsä jotta tulisi siitä nolla :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En kyllä osaa sanoa, tuleeko siitä ilmoitusta jos ei pääse valintatilaisuuteen. Käsittääkseni jos hakemus on postitettu oikein ja lääkäri antanu A-luokan niin pitäisi päästä kyllä valintatilaisuuteen :)
      Kuntotestissä naiset vetää myöskin "miesten punnerruksia". Itsekkään en saanut joskus yhtäkään, mutta p-kaudella jaksoinkin jo 10, kun hiukan treenailin niitä. Nyt irtosi 22 punnerrusta kotiutuskuntotesteissä :)

      Poista
  5. Heei voisitko kertoa nyt kun kokemusta löytyy jotta mitä sinne armeijaan kannattaa oikeasti hankkia mukaan ? Vai onko lista muuttunut sun alkuaikojen hankinta kirjoituksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ajattelin tehdä aiheesta postausta kotiutumisen jälkeen :)

      Poista
  6. Mitkä kaikki testataan lihaskuntotestissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vatsat/min, punnerrukset/min, vauhditon pituus ja cooper

      Poista