sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Tee se itse-kotiutumiskuva

Onnistuin skippaamaan kotiutumisvalokuvauksen olemalla harjoituksessa juuri silloin, kun olisi pitänyt istua kameran edessä.. Just meikäläisen tuuria, mutta onneksi kotistudion saa pystytettyä alta aikayksikön ja vaikkei lopputulos olekkaan ihan niin pro kuin ammattikuvaajalla, niin kyllähän nuo kelpaavat. Ja sainpahan Erinkin mukaan kuviini!


Kuvat oli pakko ottaa parvekkeella, jotta valo riittäisi edes melkein kuvaamiseen. Tausta onkin sitten vähän sitä sun tätä, on ikkunanlautaa ja ovilistaa ja ja.. Eipä takerruta pikkuseikkoihin kuitenkaan :D




Viimeinen lomiltapaluu lähenee ja kohta tämä kaikki jo rutiiniksi muodostunut loppuu. Vetää melko sanattomaksi.. Palataanpa asiaan kotiutumisen jälkeen mikäli säilyn hengissä tj0-riennoiltamme! Keskiviikkona tulemma porukalla Poriin juhlimaan, torstaina vedetään henkeä ja perjantaina lähdetään tj0-risteilylle. Wish me luck!

Eri kiittää ja kuittaa. Toivokaamme hänelle antoisaa jatkoa sotakoirana ja hyviä eläkepäiviä sitten joskus, kun niiden aika koittaa!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Papu-harjoitus ohi, tj aika väbä!

Takana suht raskas ja vähäuninen viikko paikallispuolustusharjoituksessa ja kun vihdoinkin pääsen nukkumaan omaan sänkyyn, herään klo 7 lauantaiaamuna siihen, että ulkona paistaa niin kirkkaasti aurinko etten saa enää unta... Kiitos aurinko tästä! Onpahan ainakin aikaa kirjoitella tänne :)


Kulunut viikko vierähti tosiaankin Papu-harjoituksessa Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa. Tämä on ensimmäinen ja ainoa isompi harjoitus, jolle olen päässyt mukaan ja olen enemmän kuin onnellinen saatuani kokea kaiken tuon, mitä edeltäneet viisi päivää toivat tullessaan! Reissumme alkoi maanantaina klo 4:30 herätyksellä, kamojen roudaamisella autoihin ja pikaisen etuaamiaisen kautta ajomatkalla Niinisalosta kohti pääkaupunkiseutua. Omaa evästä tuli melkosen kiitettävästi pakattua mukaan ja hyvä niin! Ruokahuolto oli vähän niin ja näin, välillä käytiin mukessa, välillä syötiin pakkisafkaa ja toisinaan taas ei ollut mitään ruokaa tarjolla syystä tai toisesta. Nuo energiajuomat olivat kyllä pelastus, kun silmä kourassa piti ajella ympäriinsä eikä oikein ollut varaa nukahdella rattiin! (Älä huoli äiti, ne oli oli sokerittomia!)


Toimin koko harjoituksen ajan kuskina ja pääsin ajamaan koirakärryllistä Defenderiä monen monituista kilometriä. Saatoin jopa hiukan oppia ymmärtämään peräkärryllä peruuttamisen saloista jotain (painosanalla hiukan). Saipahan ainakin kokemusta tuollaisella normiautoa isommalla vehkeellä kruisailemisesta Itä-Helsingin trafiikissa!


Saavuttiin puolen päivän aikoihin pelipaikalle ja lähdettiin oikeastaan heti ekalle kohteensuojaustehtävälle. Minulla ei ollut lainkaan koiraa mukana harjoituksessa, joten toimin koiranohjaajan suojamiehenä koko viikon. Maanantai-iltana lähdettiin vielä kokonaisen komppanian voimin Vuosaaren satamaan toiselle tehtävälle ja olihan se nyt huikeeta päästä niinkin isoon kokonaisuuteen mukaan tekemään "oikeita" hommia! Tehtävällä tuli koiralle käyttöä ja vaikka huomasi etten ole ennen päässyt kunnolla tekemään näitä hommia ja epävarmuus omaa tekemistäni kohtaan oli suuri, hommasta jäi käteen kuitenkin mahtava fiilis.


Koko viikko hypittiin eri varuskunnista tulleiden sotilaspoliisijoukkueiden mukaan tehtävillä ja koska koirapartioni pysyi aika pitkälti samanlaisena koko harjoituksen, alkoi hommaan oikeasti tulla rutiinia ja itselläni myös varmuutta. Pääsin vielä viimeistä kertaa ampumaan hiukan räkäpäitä ja heittämään "munat turpeeseen". Ja saatiin vielä kerran nauttia hernekeittoa torstaina.. Kertakäyttölautasilta kylmässä autossa hytisten, ei mikään ihan paras elämys!


Päästiin koko viikko yöpymään kasarmilla tuvassa ja se tuntui kyllä todelliselta siunaukselta! Piiitkän päivän jälkeen ei tarvinnut kömpiä kylmään telttaan ja valvoa kipinässä vaan sai nukkua edes sen lyhyen yönsä kunnolla ja pääsi sisävessaan ja hammaspesulle! Telttamajoitus olisi luultavasti hajoittanut meikäläisen lopullisesti.. Onneksi ei enää ikinä!


Perjantaina herätyskello soi klo 4 ja ennen kuutta oltiin jo matkalla kohti tehtävää. Onnistuin kamojani roudatessa autoon ennen aamuviittä jotenkin venäyttämään selkäni ja hetken aikaa tuntui etten pysty enää liikkumaan senttiäkään mihinkään suuntaan. Pelkäsin etten pysty osallistumaan inttiurani viimeiselle tehtävälle. Autoon nouseminen oli täyttä tuskaa ja kännykkään tallentuikin hyvin senhetkistä fiilistä kuvaava selfie:


Luojan kiitos ripeästi naamariin heitetty 1200mg ibuprofeiinia ja kunnon taistelufiilis lievittivät selkäkivun siedettävälle tasolle ja päätin kuitenkin vielä olla osa koirapartiotani. Loppujen lopuksi koko harjoituksen paras hetki oli juurikin se viimeisen päivän viimeinen keissi, jossa tehtiin melkoisen rivakka aidanylitys koiran kanssa ja siitä suoraan maalimies kiinni koiraa käyttäen. Oltiin harjoiteltu ja hiottu sitä aidanylittämistä koirapartiossa jo aiemmin ja siksi tositilanteessa onnistuminen tuntuikin niin mahtavalta.


 Lähdettiin ajelemaan takaisin kotikassulle päin perjantaina klo 11 pintaan ja nopean laskutoimituksen perusteella tiesin, että puoli neljältä lomille lähteminen jäisi vain haaveeksi. Satuttiin ajamaan varuskunnan porteista sisään juurikin klo 15:30 ja ohitsemme virtasi sadoittain kurkkusalaattiukkoja lomille lähdössä.. Onneksi radiosta soi juuri samalla hetkellä Antti Tuiskun "peto on irti" ja luukuteltiin sitä siinä ohi ajellessamme. Ei jaksanut edes harmittaa, ripeästi vain koirat tarhoille, autot palautukseen ja kamat kasaan.


Klo 18 lompsittiin Erin kanssa viimeisille lomille (en kai mä sitä maltanut sitten kuitenkaan jättää tarhoille, kun en ollut koko viikkoon päässyt näkemään..). Meikäläisen lomillelähtölookki oli kaikkea muuta kuin freesi! Viikon jälkeen tuntui suihku melko hyvältä ajatukselta, kunhan vain sai ensin tuon koko viikon samalla nutturalla olleen tukkansa selviteltyä :D


 Aamulla tuli pötköteltyä Erin kanssa sängyssä jonkin aikaa ennen kuin lähdettiin ulos. Olisin kyllä noussut heti herättyäni siihen perskeleen auringonpaisteeseen, mutta kun ei tuo selkäkipu sitten antanutkaan periksi vaan liian pehmeä sänky koitui melkein kohtalokseni!


Viimeiset lomat, aamuja 4. Apua.

PS. Käykääpä TÄSTÄ lukemassa palvelustoverini haastattelu Pv:n sivuilta! Mahtavaa, kun sotakoiranohjaajat saavat näkyvyyttä!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

On aika hiljaa kiittää ja tassuu puristaa, pian meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.



Nämä ovat Erin viimeiset lomat minun mukanani ja pian joudun luopumaan tästä maailman ihanimmasta koirasta.. Kunpa vain voisinkin ottaa tuon hurtan mukaani kotiutuessani, mutta valitettavasti Erillä reservi häämöttää vasta muutaman vuoden päästä. Toivon koko sydämestäni, että Eri saa viimeisille palvelusvuosilleen hyviä ohjaajia, jotka todella rakastavat tuota koiraa. Eri on onneksi todella helppo ja taitava koira, joka tulee toimeen varmasti ihan kenenkä vain kanssa.


Puoli vuotta sitten, kun sain Erin nimikokseni, en olisi koskaan kuvitellut kiintyväni tuohon koiraan näin valtavasti. Meillä ei alussa synkannut yhtään, Eriä ei voinut vähempääkään kiinnostaa olemassaoloni ja neiti vain teki mitä huvitti eikä vahingossakaan kuunnellut sanaakaan minun suustani. Lenkillä käyminen oli ihan kamalaa ja koiran sijaan Eri näytti ihan myyrältä rämpiessään tuhatta ja miljoonaa eteenpäin meikäläisen roikkuessa epätoivoisena perässä käsi lähes irtoamispisteessä. Tuolloin vielä vakuuttelin, ettei minun tätä koira tulee ikävä.


Muutaman kuukauden Eri vähän testaili, mikäs muija häntä on oikeen tullut ohjaamaan. Pikkuhiljaa alkoi yhteinen sävel löytyä ja minä sain vihdoin huomata, ettei nimikkoni ole mikään kuriton taulapää vaan päinvastoin! Eri on todella taitava koira, joka on aina valmis uusiin haasteisiin, jäljestää kuin mestari ja rakastaa patukoita yli kaiken.


Eri on erinomainen koira.





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Aamut ne vain vähenee - TJ14

Meikä on taas lomilla! Viime viikonloppu kului gineksessä, joten ajattelin että on hyvä käyttää vikat lomapäivät pois ja lähteä jo keskiviikkona Erin kanssa loikoilemaan kotiin. Alkuviikon olin aivan rikkipoikkihajalla viikonlopun lenkitysten (5koiraa/päivä) ja tarhahuoltojen jäljiltä. Käytiin tuon gineskidutuksen lisäksi vielä parin tupalaisen kanssa potkunyrkkeilytreeneissä ja ne kyllä viimeistelivät totaalisen välikuoleman :D Onneksi nyt on 4 päivää tehokasta lepo- ja rentoutumisaikaa edessä, sillä ensi viikko kuluu kokonaisuudessaan harjoituksessa!

Koko skoissa viettämäni ajan odotin, koska pääsen johonkin "kunnon" harjoitukseen (eli isompaan harjoitukseen, jonne lähtee vain osa meistä). Kerta toisensa perään listalta ei ole löytynyt nimeäni ja olin jo luopunut toivosta. Sain kuitenkin viime viikolla kuulla, että pääsen ensi viikolla Helsinkiin harjoitukseen! Niin huikeeta ja samaan aikaan niin hajottavaa :D Minulle ei lähde koiraa mukaan, eli viimeiset hetkeni intissä joudun olemaan erossa Eristä... Se suorastaan vituttaa.

Viikonloppu oli todellinen Via Dolorosa, hommat veny vapaa-ajalle ja jalat huusivat hoosiannaa

Täs mä ja Ulpu, jota kiinostaa ihan kybäl + kokardi vinossa :D

Harjoitukseen pakkaaminen on aina yhtä tuskaa!

Sotkusta tärkeitä hankintoja :|

Eri vähän autto saamaan kaappii teksikuntoon :)

Kurssilaukku täynnä kotiin roudattavaa, Erin koirareppu ja kauppakassi.. Oli meinaa kantaminen!

Jännityksellä odotan, mitä ensi viikko tuo tullessaa. On ollut ainakin selkä ja hartiat aivan pirun kipeinä, että aamuja vain minulle tetsarin kanssa :) Kohta pitäisi kai kotiutuakin... Mitä jos ei halua?