sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

"Raja- ja merivartiokoulun johtaja on valinnut Teidät..."

"Raja- ja merivartiokoulun johtaja on valinnut Teidät ehdollisena opiskelijaksi Rajavartijan peruskurssille 23.

Tuleva hallintoyksikkönne on Suomenlahden merivartiosto."
 
Maanantaina saapuneen sähköpostin ensimmäiset lauseet.. Voiko onnellisempi enää olla!? Viimein ja vihdoin tiedän, mikä minusta tulee isona. Minusta tulee rajavartija (merivartija?)!

Aiheeseen sopiva kirpparilöytö, 2€
 Opinnot alkavat 11.1, eli tässä olisi puolisen vuotta aikaa tyhjentää tämä 54neliöinen kaksioni kaikesta turhasta, löytää tavaroilleni säilytyspaikka, hommata koirilleni hoitopaikka vuodeksi ja pysyä nahoissani kaiken tämän innostuneisuuteni keskellä. On se vaan niin mahtava tunne, kun vihdoinkin jokin asia lyödään lukkoon ja elämä saa jälleen jonkin suunnan. Aloin jo turhautumaan kotiutumisen jälkeiseen turhanpanttina ajelehtimiseen, kun ei yhtään tiennyt mitä elämä tuo tullessaan. Nyt tiedän, että se tuo jotain ihan huikeeta ja pääsen toteuttamaan suurta unelmaani. So so so happy! Imatra täältä tullaaan!


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Tutorial: Inttinuttura

Lupasin joskus aikoja sitten tekeväni tutoriaalipostauksen nutturoista, joita itse käytin intissä. Vihdoinkin ihme on tapahtunut! Sain aikaiseksi väsättyä nutturantekovideon! 

Mitään hienoja ranskanletti tms systeemejä en osaa tehdä, joten turvauduin todella simppeleihin perusnutturoihin. Näiden tekeminen on nopeaa ja helppoa. Tarvitset vain pari pikkuponnaria ja yhden isomman "donitsin". Niillä pääsee jo hyvin alkuun.


Nuttura nro 1 on se, jota käytin etenkin p-kaudella, kun joku vielä jaksoi nipottaa hiuksista. Nutturasta tulee suht siisti ja kestävä.
Nutturaa nro 2 käytin kypärän kanssa, kun meillä ei saanut olla pelkkää lettiä. Tavisnuttura olisi ollut kypärän tiellä ja painanut takaraivoon. Pointtina on löysätä letin tyvessä olevaa ponnaria (tai tehdä letti kokonaan ilman sitä) ja kerätä letti kasaksi.
Nuttura nro 3 on huippunopea, mutta vaatii melko pitkät hiukset ja harjoittelua, jotta siitä saa tarpeeksi tiukan. Ideana on siis kiepauttaa hiukset solmuun ja kääräistä loppupätkä ponnarilla solmun ympärille. Juuri sopiva niihin hetkiin, kun on about 3sekunttia aikaa olla se tukka kiinni :D

video

Toivottavasti videosta saa selvää, vaikka se onkin melko pienenä tuossa. Ja kysykää toki jos jokin mietityttää!

Mikäli video ei näy tässä, käy katsomassa se Youtubesta! -> https://youtu.be/6qLL2pG2KTc

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Huolenaiheeni ennen inttiä - näin jälkeenpäin ajateltuna

Palasin vanhoihin blogikirjoituksiini tai oikeastaan selasin koko blogin läpi eräänä tylsänä yönä. Poimin matkan varrelta sellaisia otteita ajatuksistani, joihin haluaisin nyt kovasti palata. Kyseessä on siis huolen- ja pelonaiheeni ennen inttiin menemistä. Nyt kun tuo koitos on turvallisesti takanapäin, lienee sopiva hetki pohtia, olikohan murehtiminen täysin turhaa. Pienenä juonipaljastuksena voin jo tässä vaiheessa kertoa: oli! Kurssivoidut tekstit ovat siis otoksia n. vuoden takaa, jolloin koko armeija oli vielä edessäpäin.

"Mä vaan löntysetelen  pari kilsaa, ja senkin kuoleman rajamailla. Lihasvoimaa en omista lainkaan, hyvä kun tuon 8-kiloisen koiran jaksan syliini nostaa.. Ah, mä tuun niin olemaan intissä fyysisesti riesana. Ja se tieto vaivaa mua melkolailla."

Suurin pelkoni oli fyysisen kuntoni riittämättömyys. Ihan aiheellinen pelko sinänsä, että juoksin cooperissa puolisen vuotta ennen palvelukseen astumista alle 2000m, enkä oikeastaan edes osannut juosta. Tämän lisäksi en ollut koskaan käynyt salilla saatikka harrastanut liikuntaa vuosiin. En minä sinne salille lopulta mennytkään kuin vasta armeija-aikani loppupuolella, mutta lenkillä aloin käymään puoliväkisin n. 3kk ennen h-hetkeä. Melko nopeasti juoksukuntoni kohosi ja intin ekalla viikolla juoksinkin jo 2270m cooperissa reväyttäen pohjelihakseni, joka sitten vaivasikin koko p-kauden.. Just meikäläisen tuuria!

"...mutta nyt jos meinaan mennä armeijaan, meinaan mennä sinne jonain muuna kuin aneemisena ameebana, joka ei ole koskaan saanut ravinnostaan mitään tarvittavia vitamiineja tai hivenaineita"

Näin jälkeenpäin ajateltuna kuntoni ei edes ollut niin kamalan huono kuin luulin. Pääsin cooper-tulokseni perusteella 2.jaokseen, joka edusti keskikuntoisia. En myöskään muista kovinkaan montaa sellaista hetkeä, jona olisin ollut selkeästi muita surkeempi jossain fyysisessä ponnistelussa. Tottahan toki parempi kunto olisi tehnyt etenkin p-kaudesta mielyttävämpää, kun ei välttämättä olisi joutunut kokemaan niitä äärimmäisiä "kunpa en kuolisi tähän, vaikka tuntuu että keuhkot irtoo ja pumppu pettää"-kokemuksia ja olisi ehkä jaksanut kantaa ne varusteensa vähemmän tuskaisena. Haluan kuitenkin painottaa kaikille kuntoonsa epäileville armeijaan havitteleville naisille (ja miksei miehillekkin), ettei siellä tarvitse olla mikään huippu-urheilija! Riippuu toki mistä aselajista haaveilee, mutta jos ei tähtäimessä ole laskuvarjojääkäriys tms. niin no worry.

"Tällä hetkellä niitä suurimpia huolia ovat fyysisen kunnon riittäminen (tai lähinnä sen loppuminen), hiljattain ilmestynyt selkäkipu, joka vaivaa jo öisinkin niin, etten saa nukutuksi sekä epävarmuus siitä, kestääkö pää jos edessä on pelkkiä pettymyksiä (mitä jos en pääsekkään aukkiin ja "tuhlaan" 6/9/12kk elämästäni saamatta edes johtajakoulutusta, jota lähden sieltä havittelemaan? Mitä jos minut lykätään johonkin aivan kamalaan hommaan enkä saa edes mahdollisuutta yrittää sinne minne haluan?)."

Aukkiin pääsemisestä huolehtiminen ennen inttiin menemistä on melko typerää: asiallehan ei siinä vaiheessa voi vielä tehdä mitään muuta kuin ilmoittaa halukkuutensa alokaskyselyssä. Turha kuumottelu siis pois! P-kaudella aukkiin haluavien kannattaa muistaa oma aktiivisuus asian esilletuonnissa ja motivaation osoittaminen kouluttajille/ryhmänjohtajille. Myöskin ns. pällikokeisiin kannattaa yrittää edes keskittyä, vaikkei niissäkään ilmeisesti paljoa vaadita, kun kerran meikäläinenkin sai molemmista kokeista pistettä vaille täydet :D

Selkäkipu oli enemmän tai vähemmän läsnä koko intin, jolloin kehonhuolto korostui melkoisesti. Kannattaa ihan ehdottomasti opetella jo hyvissä ajoin venyyttelemisen ja lihashuollon jalo taito. Ihan oikeasti, se todella todella kannattaa! Penikkakivuilta ynnä muilta kolotuksilta vältyyminen on varmasti valtava plussa intissä.

Itsehän en lopulta päässyt/joutunut aukkiin ja olen kohtalooni enemmän kuin tyytyväinen. Lähdinhän kuitenkin armeijaan sillä asenteella, etten hyödy koko jutusta mitään ilman johtajakoulutusta. Väärässä olin ja pahasti! P-kauden edetessä tajusin itsekin etten edes halua päästä aukkiin saatikka sopisi sinne oikein millään tapaa. Suurin unelmani oli päästä tekemään hommia sotakoirien parissa ja sinne myös pääsin. Voisin siis sanoa, että toivomukseni täyttyivät 100%:sti (tai oikeastaan 110%:sti, koska sain rinnalleni aivan tajuttoman upeita palvelustovereita). Jälkeenpäin moni tuntuu vähättelevän sitä, että olen "vain tykkimies", mutta v*ttuako minua kiinnostaa heidän ajatuksensa. Olen "vain" sotakoiranohjaaja ja erittäin ylpeä siitä. Eikä armeija-aika voi koskaan olla hukkaanheitettyä aikaa, kyllä se 6kk:n tai 9kk:n palveluskin näyttää papereissa hienommalta kuin ei mitään!

Pelkään että epäonnistun ja tuotan vain pettymyksen koko perheelle ja kaikille, jotka ovat kannustaneet minua tässä asiassa...

"Epäonnistumisen" (lue: keskeytymisen) mahdollisuus on tietenkin aina olemassa eikä siihen välttämättä voi edes itse vaikuttaa (loukkaantumiset tms). Itse en missään vaiheessa joutunut harkitsemaan keskeyttämistä, vaikka välillä etenkin alkuaikoina tuntuikin, että haluan kassulta kotiin välittömästi. Suurimmat peikkoni p-kaudella olivat koti-ikävä, fyysiset vaivat ja kivut sekä johtajien asiattomasta käytöksestä johtunut v*tutus. Onneksi ne eivät kuitenkaan koskaan äityneet niin pahoiksi, että olisin joutunut jättämään leikkiä kesken. Kaikki nuo sitä paitsi helpottivat e-kauden alettua ja päästyäni mieluisiin hommiin koirapuolelle. Nykyään kyllä tiedän, että mikäli olisin jättänyt armeijan kesken, perheeni olisi tukenut minua siinäkin päätöksessä ihan yhtälailla kuin silloin, kun päätin lähteä kokeilemaan rajojani inttiin. Tuolloin saamani läheisten tuki todisti minulle, ettei minun tarvitse pelätä unelmieni toteuttamista sen vuoksi, etteikö rakkaani olisi tukenani. He ovat näköjään kaikessa takanani ja olen siitä enemmän kuin kiitollinen. Kiitos tuestanne Äiti, Isi, isosiskot ja T.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Rajavartijan peruskurssin pääsykokeet

Ajattelin tämän rajavartija-asian liittyvän sen verran läheisesti armeijajuttuihini, että kirjoittelen tänne inttiblogin puolelle hiukan tuntemuksiani viime viikkoisista pääsykokeistani Imatran Immolassa.


Olin tosiaan viime viikolla tiistaista torstaihin Immolassa raja- ja merivartiokoululla ottamassa osaa rajavartijan peruskurssin pääsykokeisiin. Sain kutsun kokeisiin huhtikuun alkupuolella ja siitä asti olen kuumotellut tätä kyseistä koettelemusta. Ennakkovalmistautumisina piti käydä hommaamassa lääkärintodistus (joka maksoi yksityisellä 66€, auts!) ja vastata psykologitoimiston lähettämiin ennakkotehtäviin. Tämän lisäksi minä yritin treenata Cooperia ja uintitestiä varten sekä kerrata hiukan ruotsia ja englantia.


Lähdin tiistaina iltapäivällä junalla Helsingistä kohti Imatraa ja saavuin RMVK:lle illasta. Majoittuminen tapahtui tuvassa, jossa olikin jo minun lisäkseni useita naisia. Keskiviikkona herätys soi klo 6:30 ja suuntasimme ruokalaan aamupalalle. Ruokaileminen oli omakustanteista, mutta onneksi kuitenkin melko edullista. Täyttävän aamupalan sai 4€:lla ja minun tuli kamala ikävä intin aamupaloja! Puuro vaan on niiiin hyvää.


Pääsykokeet alkoivat kootusti auditoriossa, jonka jälkeen minun osastoni jatkoi psykologisiin testeihin. Välissä kävimme lounaalla, mutta aika pitkälti koko päivä meni psykologisten eri osuuksien parissa. Alkuillasta minulla oli vielä paljon jännittämäni henkilökohtainen haastattelu, joka oli lopulta yllättävän rento tilaisuus. Tuntui kyllä, että jännitys sai minut ihan lukkoon enkä päässyt tuomaan itsestäni sitä ihan parasta esille kaiken sen änkyttämisen ja jäätyilemisen lomassa..


Torstaina minun osastollani oli vuorossa kielten kokeet ja fyysiset testit. Aamulla kävimme pähkäilemässä luetunymmärtämisistä koostuvaa enkun koetta, joka minun makuuni oli kyllä melkoisen haastava. Tämän jälkeen oli vastassa se kaikkein kammotuin asia, eli cooper-testi. Päätin antaa itsestäni aivan kaiken ja tavoitteeni oli juosta 2300m. Kurssille pääsemisen alarajana on naisilla 2200m ja vaikken kauheasti ollut kerennyt juoksua reenaamaan, tiesin pääseväni edes sen vaikka sitten väkisin. Juoksu tuntui kuitenkin kulkevan yllättävän hyvin ja sain papereihin tuloksen 2410m. Enpä ole viimeiseen kymmeneen vuoteen juossut tuon vertaa ja olen kyllä tuohon tulokseen erittäinkin tyytyväinen. Juoksun jälkeen kävimme syömässä herkullisia lindströmin pihvejä ja suuntasimme ruotsin kielikokeeseen. Ehkä vika on minun kielipäässäni, mutta sekin tuntui melko haastavalta.


Pääsykokeiden viimeinen osuus oli uintitesti, joka suoritettiin RMVK:n omassa 25-metrisessä altaassa. Olin harjoitellut uimista jonkun verran ennen kokeita ja tiesin, ettei 6 minuutin aikaraja 200 metrin matkalla ole paha. Lopulta saavutin ajan 4min 17sek, mikä sekin on personal best. Fyysiset testit menivät siis osaltani paremmin kuin osasin odottaakaan. Uinnin jälkeen lähdin kotimatkalle, joka kokonaisuudessaan otti n. 11tuntia... Päästyäni klo 1:30 kotiin oli kyllä melko hajonnut olo, mutta onneksi edessä oli viikonloppu ja aikaa kerätä itsensä ennen töiden jatkumista.


Pääsykokeiden tulokset tulevat kuulemma joskus juhannuksen jälkeen eli siihen saakka on pidettävä sormia ja varpaita ristissä! Kunpa kurssin ovet aukenisivat minulle!